Olin pyytänyt Hertalta, että synnytystouhut hoidettaisiin joko maanantaista keskiviikkoon tai sitten torstai-illasta lähtien. Minulla kun oli harmillisesti ultrapakollinen työkeikka Tampereelle torstaina. Veera päivysti emon kanssa, eläinlääkäri oli lupautunut ottamaan emon vastaan mihin aikaan tahansa ja Sundqvistin Annikkikin oli hälytysvalmiudessa poissaoloni aikana. Lähtiessäni aamuviideltä ajamaan, oli Hertta vielä tyytyväisenä aamiaisella ilman pienintäkään merkkiä pentujen tulosta.
Työpäivä sujui hermoillen ja tekstareita kotiin lähetellen ja paluumatka kotiin soitellen. En ehtinyt edes hälyttää poliiseja paikalle, kun joku onneton hamppari oli Massunparkissa murtautunut takaikkunan kautta autoon ilmeisesti tyhjän pullokassin houkuttelemana. Harmi hampille ja turha keikka. Jyväskylän korkeudella ollessani tilanne oli vielä kotona hyvin rauhallinen. Tien päällä ei niinkään, kun uskomaton myrskytuuli viskoi autoa, jonka nopeus kieltämättä ei ihan nopeusrajoitusten mukainen ollut.
Kotiin päästyäni puoli seitsemän aikaan illalla ilmoitti Veera, että supistukset olivat alkaneet ja että hän oli käynyt tsekkauttamassa tilanteen eläinlääkärillä. Hertta siis noudatti pyyntöä miltei kellontarkasti, kun klo 19:20 alkoivat sitten työnnöt. Ja sitten näitä pikkuisia tulikin - ei arvioidut viisi vaan kokonaiset 7! Neljättä punaista poikaa kuivaillessani arvelin jo, että meille taitaa tulla värisuora.
Ensikertalainen emo on vähän hämmentynyt. Ja kukapa ei moisesta jälkeläismäärästä olisi ;). Emokissan omalla murisevalla kielellä hän ohjailee pentujaan ja emäntäväkeään. Ruoka maistuu niin Hertalle kuin pennuillekin. Tänään annoimme vähän lisäravintoa, kun nisiä ei tälle poppoolle riitä jokaiselle omaansa. Mutta porukassa on ällistyttävät kolme pentua, joilla on jo lihasvoimaa kohottautua etujaloilleen ja liikkua jo vauhdikkaasti pentupesässä. Moisia vauhtiveikkoja ei meille ole aiemmin sattunut.
Sukupuolet on n 90% varmuudella tarkastettu. Värit ja kuviot sen sijaan ovat tyttöjen osalta aika lailla hakusessaan. Odottelin kilpikonnalaumaa, mutta vielä en punaista ole näistä havainnut. Tosin emme vielä ole pentuja kovin paljoa tutkineetkaan, ettemme hermostuttaisi emoa turhaan. Valokuvatkin räpsitiin niin kiireen vilkkaa, ettei digikameran tarkennuskaan oikein ehtinyt mukaan.
Täällä sitä istutaan lumoutuneina pentupesän ääressä tuntitolkulla. Miten mahtavaa näitä onkaan seurata!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti