Pettymystä on nyt kovasti ilmassa

Kävimme tänä aamuna Hertan kanssa eläinlääkärin ultrassa, vaikka arvelinkin, että valeraskaus on kyseessä. Ja niinhän se olikin - vauvoja Hertalla masussa 0.

Ruoka on kyllä maittanut erittäin hyvin ja sellaiset ruuat, joihin kotikotona ei kosketa, on popsittu innokkaasti. Onkohan Dumlen ja Catan esimerkki innoittanut nuoren neidin Suureksi Lihansyöjäksi ;). Paino onkin noussut astutusreissulle lähdön jälkeen 800 gr, mikä ei ole ollenkaan huono asia tälle hyvin tyttömäisen rakenteen kisulle.

Muita raskauden merkkejä sitten ei oikeastaan ole ollutkaan: nisät ovat pienet ja vaaleat, odotusajan tyynestä rauhallisuudesta ei tietoakaan ja uni ei ole maistunut normaalia enempää. Pientä kömpelyyttä kyllä hypyssä koiraportin yli on, mutta liekö se vielä harjoittelussa.

Käymme vielä varmuuden vuoksi parin viikon kuluttua kontrollissa, sillä ihan pieni teorettinen mahdollisuus on, että Juventus hyvästeli Hertan tuloksellisesti vasta pari viikkoa sitten juuri ennen lähtöä. Jos näin kävi, niin vauvat eivät vielä ultrassa näykään.

No, on tässä se positiivinen puoli, että Hertta on mourulevossa ja paino nousee. Ja seuraavasta juoksusta lähdetään sulholaan heti uudelleen.

Hertta palasi astutusmatkaltaan

Hertan riiausreissu venyikin sitten loppujen lopuksi yli kolmeen viikkoon. Saapumisviikonloppuna emme olleet varmoja, oliko lähempi tuttavuus tapahtunut, joten morsian jäi odottelemaan seuraavia mouruja Pietarsaareen. Parin viikon välein mourunnut neiti ei kuitenkaan aloittanut konsertointia ja kurnutusta uudelleen odottelusta huolimatta, joten hänen oli aika palata Kuopioon. Käyttäisin niin helposti sanaa "kotiin", mutta eihän se ole oikein, kun Hertan oikea koti on toisen Aulin ja heidän perheensä luona. Mutta sanonpahan nyt mukavuuden vuoksi tätä synnytyskotia kodiksi.

Onneksi Monicalla oli asioita Ylivieskaan päin, joten säästin ystävänpäiväajelulla noin 200 km lenkin verrattuna Pietarsaareen ajoon. Tapasimme paikallisen ostosmekan parkkipaikalla, Hertta bokseineen kyytiin ja nokka kotia kohti. Suurkiitos vielä Monicalle kaikesta avusta ja huolenpidosta!

Tämä pikkuneiti on todella rohkea ja määrätietoinen tapaus. Heti boxista päästyään hän kävi tsekkaamassa paikat. Kiipeilypuu oli entisellään, samoin hiekkalaatikot. Mutta miksi ruokakupit ovat muuttaneet työpöydälle ja mamman oveen on ilmestynyt pentuportti? No, sekin selvisi, kun koiravintiö Shun tuotiin tutustumaan. Hertta ei ollut uskoa silmiään - tämähän haisee ihan koiralle, mutta on noin pieni!

Häiritsevä koiramainen hössötys ja härkintä pantiin kuriin heti napakalla tassun läimäyksellä. Kotoisen kissajoukkion käytös taas oli ala-arvoista: voi sitä ensimmäisen illan ja yön sähinää, murinaa ja mustasukkaisuusdraamaa! Onneksi tilanne laukesi jo sunnuntai-iltaan mennessä, jolloin koko porukka jo ruokaili porukalla ja kävi sopuisasti yhdessä yöpuulle minun sänkyyn.

Olen yrittänyt etsiä raskauden merkkejä Hertan nisistä, ja heikko toiveikas punerrus saattaa olla tarkaan katsottaessa nisien juuressa ;). Nyt pitäisi malttaa odottaa parisen viikkoa, ennenkuin töytyytän neidin tiineysultraan. Hankalaksihan tuo lasktetun ajan arviointi menee, kun häämatka kesti noin pitkään. Onneksi huhtikuulle on varattuna jo lomapäiviä ja toivottavasti esimies päästää tarpeen vaatiessa vielä ylityövapaille.