Olen hopeafani ja hopeapennut suuri toive. Sopivan hopeauroksen löytäminen ei sitten olekaan helppo juttu. Onneksi hyvä kasvattajaystäväni Anne lupasi meille Mikin isäkokelaaksi. Miki tuli meille Sasua riiustelemaan. Alkuun hän kuitenkin totutteli vieraaseen ympäristöön ja ihmisiin turvallisesti ensin yksin, sitten Dumlen kanssa. Pojista kehkeytyikin kaverukset, jotka letkeästi ikkunan edessä olevasta kiipeilypuusta käsin seurailivat ulkomaailman tapahtumia. Nuoret tytöt olivat kovasti kiinnostuneita houkuttelevan tuoksuisesta pojasta ja pienet nenät työntyivät jatkuvasti haistelemaan kynnyksen rakoon haistelemaan uusia tuoksuja.
Kun Miki oli ollut meillä neljä päivää, käveli Sasu ylväästi häntä pystyssä makuuhuoneen ovelle, katsoi minua silmiin olkansa takaa ihan kuin sanoakseen, että NYT minä haluan poikaystäväni luokse. Tavallisesti hyvinkin kovaäänisiä mouruja ei siihen mennessä ollut, joten melkoisen epäilevällä mielellä aukaisin oven ja päästin pariskunnan tutustumaan toisiinsa. Turha epäilys - yön kestäneen tutustumisen ja kosiskelun jälkeen alkoivat tositoimet - ja ahkerasti ;).
Tietenkin haen yhdistelmästä muitakin ominaisuuksia kuin väriä. Ainahan voi toivoa (ja tavoitteena onkin), että kaksi kissaa kompensoi toistensa piirteitä pennuissa. Arvostan Mikin tyyppiä: hyvä luusto, komea, leveä ja vahva kolmio, kauniisti asettuneet hyvänmalliset korvat ja hieno pitkä profiili. Ja se ihana oikea pelottava mettisilme!!! Sasulla puolestaan on piiiitkä häntä, isot korvat, vahva leuka, kaunis kirkas hopeaväri hyvällä kontrastilla sekä korkea ja pitkä ruumiinrakenne. Onhan niitä heikkouksiakin, luonnollisesti, mutta niitäpä en tässä käy erittelemään, kun jokainen kiinnostunut ne näkee kuvista :D.
Komea Ruotsin tuontipoikamme Bossekin oli tullut jo miehen ikään, vaikka hän onkin sitä ihanaa tyyppiä, joka ei merkkaa eikä liiemmin jollottele tyttöjen perään. Kun Miki oli viety kotiinsa, tuli Bosse meille Helinää tapaamaan. Bosse asuu sijoituskodissaan kastraattikavereidensa kanssa, mutta tuntee meidät hyvin näyttelymatkojen ja kyläilyiden vuoksi. Nuorukainen ei ollut paikan vaihdosta moksiskaan, vaan popsi välipalaa, kävi hiekkiksellä ja kiipesi kiipeilypuuhun heti meille tultuaan. Jotain uutta ja ihanaa oli luvassa. Dumle halusi taas mennä jutustelemaan poikein juttuja aluksi, mutta Bosse oli niin innostunut uusista hajuista, että halusi testata, onko Dumlesta hänelle morsiameksi. Hämmennys oli suuri ja rattoisa jutusteluaie loppui siihen paikkaan. Helinä sen sijaan osoittautui paljon suosiollisemmaksi. Ilman mitään suhinoita ja murinoita pariskunta tutustui toisiinsa - edellisestä kohtaamisesta pentuikäisenä olikin kulunut jo kuukausia, mutta ihan kuin olisivat vielä toisensa muistaneet.
Tässä yhdistelmässä minua kiehtoo se, että sekä Helinällä että Bossella on erinomaisnen turkin laatu. Molemmilla on hienot suorat profiilit ja kauniin malliset korvat. Bossen luonne on rohkea ja rauhallinen - pelkkää kultaa koko poika. Ja Helinällä on varttuessaan muotoutunut villi norskikatse. Keppostelevaa luonnetta unohtamatta - tämä tyttö on todella kekseliäs tapaus.
Tytöt kävivät yhdessä ultrassa, vaikka kummankin raskaus oli melkoisen varma nisien punerruksen ja ihan mahdottoman ruokahalun perusteella. Helinällä oli ultrauspäivänä kulunut astutuspäivästä tasan 4 viikkoa ja Sasulla 5. Helinän masussa näkyi kolme vauvaa, mutta Sasun pienokaiset olivat jo sen verran suuria, ettei lukumäärää saanut varmuudella selvitettyä. Minulle riitti, kun näin kaksi kisunalkua. Voi sitä onnen päivää, pitkä odotus oli siltä osin päättynyt ja vielä suurempi pentujen syntymän odottelu alkoi.
Sasun ensimmäinen laskettu aika on 12.1. ja Helinän 19.1. Sain leipätöistä mammalomaa molemmiksi viikoiksi, jotta pystyn seuraamaan lähestyviä synnytyksiä ja tarpeen vaatiessa auttamaan ensikertalaisia emoja. Nyt kun vielä malttaisi odottaa siihen asti. Mammat sen sijaan ottavat odotuksen paljon rennommin lepäilyn, ruokailun ja läheisyyden merkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti