Helinä ilmoitti lähestyvästä synnytyksestä edellisenä iltana kuljeksimalla edestakaisin mahdollisten pentupesävaihtoehtojen välillä. Pesissä maattiin ja niitä myllättiin, mutta mikään ei neidistä oikein tuntunut sopivalta. Supistuksia ei näkynyt ja tuleva mamma oli muutoinkin kunnossa, joten uskaltauduin muutaman tunnin nokosille. Puoli viiden aikaan aamuyöllä neiti oli asettautunut pimeimpään ja ahtaimpaan meiltä löytyvään makuupesään eikä mikään saanut häntä vaihtamaan paikkaa puhtaampaan ja avarampaan synnytystä varteen varusteltuun laatikkoon.
Helinän synnytys sujui helinämäisesti: ihan itse, nopeaan ja päättäväisesti. Ensimmäinen pentu syntyi klo 6:30, seuraava 6:45, kolmas 7:05 ja neljäs klo 7:30. Emo katkaisi itse napanuorat, kuivasti pennut ja söi istukat, vaikka yritin niitä ripulin pelossa pesästä noukkiakin. Ja sitten uusi perhe käpertyi pesän nurkkaan tutustumaan toisiinsa ja lepäilemään. Karvattomat apumammat saivat vain kurkkia pesän ovelta taskulampun kanssa. ensimmäiset punnitustuloksetkin olivat todella vain suuntaa-antavia, kun toimitus piti suorittaa salamannopeasti. Nää on mun, sanoi Helsky.
Illalla saimme luvat vaihtaa pesueen puhtaampaan pesään ja vilkaista ensimmäisen kerran tulokkaiden värejä. Neljä ihanaa ruskeaa vauvaa! Kolmella valkoista ja yksi ilman. Kuvioita, sukupuolia tai muutakaan tarkempaa tarkastelua audienssin pituus ei vielä sallinut. Helinä ottautuu äitiyteensä hyvin järjestelmällisesti. Pentujen imetys, pyllyjen pesu ja nukutus, ja sitten viettämään aikaa palveluskunnan kanssa, kunnes pennut taas piippaavat äitiään. Hän haluaisi myös organisoida tehokkaasti Sasunkin pentuhuollon. Jo pari kertaa hän on silmän välttäessä käynyt hakemassa jonkun Sasun pennuista oman joukkonsa jatkeeksi. Sasu ei levolliseen tapaansa ole tapahtumasta pahastunut, vaan ottanut palautetun pennun tyynesti takaisin.
Mutta suruakin liittyi tähän iloiseen kauan odotettuun tapahtumaan. Samaan aikaan, kun Helinän pennut syntyivät, hiipui Sasun hopeatyttö pois Veeran sylissä. Tyttö oli hauras, ei nostanut painoaan eikä jaksanut elää apuruokinnasta huolimatta. Ja pian koitti seuraava takaisku – yhdellä Helinän pennuista oli kitalakihalkio. Hän nukkui eilen pois eläinlääkärin avustuksella. Suremme ja ikävöimme pikkuisiamme paljon.
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti