Leo ja Sasu viettivät kuherruspäiviä 27-30.11. Sasun nisät ovat
punertaneet jo reilun viikon ajan ja painokin on noussut kolmisensataa grammaa.
Eikä tämän hellyydenkipeämpää tyttöä ole taas aikoihin nähty. Kaikki onnellisen
odotuksen merkit ovat siis havaittavissa, mutta varmistuksen vuoksi kävimme
tänään ultrassa. Ja siellä näkyi 3-4 pienen vauvan sydämen sykintä. Ihanaa, nyt voidaan keskittyä täydellä
varmuudella emon huolelliseen hoitoon ja kiihkeään odotukseen!
Ensimmäinen laskettu aika on 1.2., mutta edellisellä
kerralla Sasu synnytti vasta 70. raskausvuorokaudella, joten helmikuun ensimmäinen
viikko on sitten ympärivuorokautista päivystystä synnytyksen alkamisen varalta.
Tätä yhdistelmää odotan todella mielenkiinnolla. Tulossa on
mitä suurimmalla todennäköisyydellä mukavan kokoisia jälkeläisiä. Onhan Leo
todella muhkean kokoinen poika ja Sasukin ihan mukavan kokoinen raameiltaan.
Molemmilla vanhemmilla on isot ja kauniin malliset korvat, pitkät hännät ja
hienot turkit. Kirsikkana kakussa on Sasun vahva leuka, joka valitettavasti on
katoavaa norskiperinnettä kauniin pyöreän päälaen ja korvatupsujen lisäksi.
Väreissä on odotettavissa hopeapentuja tabbyinä ja
täplikkäinä valkoisella, tosin savut ja yksiväriset myös mahdollisia. Sasun
ensimmäisessä pentueessa ei ollut yhtään sinistä, joten diluutiopennut eivät
ole todennäköisiä. Ja voihan mukaan putkahtaa ruskeita ja mustiakin – tosin äärettömän
pienellä todennäköisyydellä. Mutta luonto ei paljon meidän ihmisten tilastomatematiikasta
piittaa, kuten aikaisemmillakin kerroilla on jouduttu toteamaan. Tulkoon vaikka
vihreäruudullisia, kunhan kaikki menee hyvin!
