Kaikenlaisia jännityksen aiheita

Hertan laskettu aika lähestyy - ensi viikolla pitäisi pentujen jo syntyä. Alkaa jo hirvittää kissamamman painonnousu, kun lähtötilanteesta 3,3 kg on tultu jo 6,1 kiloon! Vatsa on toooodella iso ja pentujen liikkeet erottaa selvästi, kun emon karva ei raskauden aikana juuri ole kasvanut.

Maito ei vielä tänä aamuna ollut laskeutunut nisiin, ruoka maisuu mammalle ja pennutkin liikkuvat ahkerasti, joten tänä viikonloppuna ei näiden ennusmerkkien mukaan synnytys vielä käynnisty. Hertasta kyllä näkee, miten tuskastunut hän olotilaansa on, kun enää ei jaksa kuin vaappua lyhyen matkan ja sitten pitääkin jo levähtää kyljellään. Toivottavasti pennut eivät ole mitään megakokoisia, että synnytys menisi helpommin.

Ja on meidän kissalan pitkään jatkuneeseen hiljaiseloon tulossa Hertan pentujen lisäksi muutakin uutta. Olen jo pitkään etsinyt hopeatyttöä ja nyt sellainen meille on tulossa mitä varmimmin heinäkuussa. Etsinnässä on ollut huipputoiveita ja pettymyksiä. Hartaasti odotettu espanjalainen pikkukaunotar osoittautuikin ruskeaksi, ruotsalaisen neidin varasikin kasvattaja itselleen, mutta viimein ihanan kasvattajaystävän, Monican, kautta saatu vinkki johti siihen, että se yksi ja ainoa oikea lepakkokorvainen vaalea hopeatabbytyttö on nyt meille varattu. Kuvia ja tietoja laitan ylpeänä sivuille sitten, kun neiti on ihan varmasti täällä meillä kotona.

Kissan tuonnista Suomeen minulla ei ole kokemusta kuin Schamanista, jonka Hilirimpsiksen Katjan kanssa kävimme Ruotsista hakemassa. EU-maa ja henkilökohtaisesti haku onkin ihan eri juttu, kuin ei-EU ja lentorahti. Alkuperäinen suunnitelma näet oli, että pikkuinen tulisi rahtina, kun hänen luovutusaikanaan ei ollut saatavissa hoitajaa Hertalle ja pennuille. Pienen kissan yksin matkustaminen tosin tuntui kamalalta.

Ja kamalaa on byrokratiakin. Ilman saattajaa matkustava eläin katsotaan kaupalliseksi tuonniksi ja tähän pätevätkin ihan toisen luokan säännökset, kuin saattajansa kanssa matkustavaa lemmikkiä. Kissalla on oltava enintään 24 tuntia ennen lähtöä virkaeläinlääkärin kirjoittama todistus terveydentilasta ja matkustuskelpoisuudesta. Tämä todistus suositeltiin myös faxattavaksi etukäteen rajavartiolaitoksen eläinlääkärille mahdollisten puutteiden ja tarkennusten vuoksi. Ja normaalit rokotukset (rabies mukaanlukien) normaaleilla varoajoilla, sirut, passit ja ekinokokkoosilääkitykset luonnollisesti oltava kunnossa. Ja todistukset näistä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Neitisemme tulee Sveitsistä, jossa luonnollisesti eläinlääkärit eivät muuta teekään, kuin kirjoittavat todistuksia näillä kielillä. Kyllähän noin likaisesta maasta kuin Sveitsistä tuotaviin eläimiin on sovellettava suurinta mahdollista varovaisuutta ;).

Ja ei tämä riemu vielä tähän lopu. Rajaeläinlääkäriltä on varattava etukäteen tarkastusaika. Rahtialueelle on ilmoittauduttava ja saatava kulkulupa. Dokumentit on näytettävä ja eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen mentävä tulliin. Ja mitä tämä maksaa: rahti 480 e, eläinlääkärin tarkastu vähimmillään 85 e + tulli 22% kissan + kuljetuksen kulujen yhteishinnasta. Tässä tapauksessa tuontikulut olisivat nousseet yli 800 euroon. Ihmisetkin lentävät halvemmalla ilman rokotuksia ja terveystodistuksia kuin lemmikit. Ymmärrän kyllä varautumisen tarttuvien tautien varalta ja sen valvonnan, mutta tämä hipoo jo naurettavuutta.

Onneksi pennun kasvattajat ovat niin ymmärtäväisiä, että tämän ruljanssin kuultuaan ehdottivat itse, että hakisimme neidin vähän myöhemmin. Sitten kun saamme kotiin kissahoitajan. Ja heistäkin oli parempi, että rabiesrokote annetaan myöhemmin kuin tavalliset tehosteet. Ihana tavat sielunsukulaisia, jotka asettavat kissan hyvinvoinnin muun edelle eivätkä hoppuile luovutuksen kanssa. Niinpä aloin etsimään kukkarolle sopivia lentoja ja kas kummaa, lopputuloksena oli se, että minun, Veeran ja kisun lennot Kuopio-Zürich-Kuopio maksoivatkin yhteensä 675,60. Ei lääkärintarkastuksia, ei faxattuja todistuksia eikä tullimaksuja. Pääsemme Veeran kanssa pienelle kesälomareissulle, näemme kasvattajaperheen ihan livenä, samoin pennun vanhemmat ja mikä tärkeintä, pikkuisen ei tarvitse matkustaa yksin rahtina.

Ne tuttavat, jotka eivät kissaihmisiksi tunnustaudu, pitävät meitä suurinpiirtein laitoshoitoon soveltuvina, kun tämän tarinan olen heille kertonut. Mutta minusta ja Veerasta tämä on yksi superhuippujuttu! Saamme pitkän toivotun ja suunnitellun kissan, tutustumme sveitsiläisiin kasvattajiin ja pääsemme vielä reissuun. Mahtavaa!